Yhdistyneen kuningaskunnan Työväenpuolue haluaa seurata Suomen esimerkkiä ja sosialisoida maan yksityiskoulut ja siirtyä maksuttomaan koulujärjestelmään. Lisäksi työväenpuolue haluaa uudelleen sosialisoida elinkeinoelämää ja infrastruktuuria. Toisen maailman sodan jälkeen Suomessakin asetettiin komiteoita selvittämään elinkeinoelämän sosialisointia. Toisin kuin Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Suomen kirjoitettu perustuslaki esti sosialisointihankkeet, oikeusjärjestyksen mukainen sosialisointi ei Suomessa olisi mahdollista. Kumouksellinen sosialisointi olisi toki mahdollinen.

Maksuton opetus herätti runsaasti mielenkiintoa brittimediassa. BBC:n faktantarkastajat olivat yhteydessä Suomen opetus- ja kulttuuriministeriöön, joka lausui "Charging tuition in basic education is prohibited by the Finnish constitution."  Lue artikkeli täällä. Oikeuskansleri on aikaisemmin esittänyt saman kysymyksen ministeriölle. Selvityksessään oikeuskanslerille opetus- ja kulttuuriministeriö ei mainitse, että perustuslain mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen, vaan katsoo, että ”Oikeus saada maksutonta perusopetusta ja siihen liittyvää maksutonta materiaalia ei koske niitä, jotka ovat päättäneet jättää käyttämättä mahdollisuuden osallistua kunnan järjestämään opetukseen.” Myös oikeuskäytännössä on omaksuttu ministeriön virheellinen kanta, että maksuttomuus koskee vain perusopetusjärjestelmän sosialisoidussa, kunnallisessa osassa olevia oppilaita. Oikeuskansleri olisi ratkaissut asian toisin. Tuomioistuimen huonot ratkaisut eivät ole laki.

BBC:n faktantarkastajat eivät kyenneet löytämään yhtäkään toista maata, jossa maksut perusopetuksesta ovat kiellettyjä. Valitettavasti maksuttomuus ei toteudu Suomessakaan, ja valitettavaa, että brittiyleisö ei saanut asiassa oikeaa tietoa. Perustuslaki on ministeriölle korulause, jota mielellään esitellään vieraille, mutta samanaikaisesti ministeriö toteuttaa vastakkaista, kovaa ja perustuslaista piittaamatonta politiikkaansa. Kumouksellisen sosialisoinnin liittäminen Suomen harjoittamaan koulutusvientiin ei saata olla viisasta. BBC on aikaisemmin kytkenyt suomalaisen koulun hallintomallin Skotlannin hallituksen koulun uudistamishankkeisiin.

Marksilaisen ja fasistisen sosialismin ero ei ole suuri. Peruskoulun suunnittelija Yrjö Ruutu totesi puoluekantaansa vaihtaessaan, että hänen kansallissosialistinen koulutuspoliittinen ohjelmansa sopi muuttamattomana koulutuspoliittiseksi ohjelmaksi myös SKDL:ssa. Siinä, missä marksilaisuus tavoittelee sosialisoinnilla työväestön diktatuuria, fasismi tavoittelee keskiluokan diktatuuria. Reino Henrik Oittinen esitti koulujärjestelmän muutosta pohtineessa ministerivaliokunnassa, että ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään, niihin, jotka kykenevät suunnittelemaan tai johtamaan ja muihin. Peruskoulun tavoite olisi hyödyntää koko lahjakkuusreservi, josta kyvykkäimmät seulotaan. Tämä argumentti kelpasi kaikille koulun uudistajille. Opetuksen perustaksi Oittisen yhteiskunnalliset näkemykset eivät kelpaa.

Korkein hallinto-oikeus eväsi päätöksellään 15.8.2019 kotiopetuslapsilta oikeuden osallistua kunnan maksuttomiin kerhoihin. Puolangan sivistyslautakunta päätti, että perheen alaikäisillä lapsilla ei ole oikeutta osallistua koulun järjestämiin kerhoihin. Lautakunta perusteli päätöstään Opetushallituksen ohjeella, jonka "mukaan kunta ei ole velvollinen järjestämään palveluja tai etuuksia kuten koulun kerhotoimintaa lapsille, jotka eivät osallistu kunnan järjestämään perusopetukseen ja joita ei ole rekisteröity koulun oppilaiksi. Ko. lapset opiskelevat kotona."

Opetushallituksen ohjeessa oppivelvollisuuden suorittamisesta kotiopetuksena ei ole mainintaa oppivelvollisuuteen kuulumattoman kerhotoiminnan kieltämisestä. Ohjeen perusteella ei voida tietää, tavoitteleeko Opetushallituskin kotiopetuslasten eristämistä muista ikätovereistaan ja yhteiskunnan palveluista. Kun kerhotoimintaa koskeva maininta puuttuu ohjeesta, hallinto-oikeuden olisi pitänyt tiedustella Opetushallituksen kantaa. Asian selvittämiseksi Suomen kotiopettajat on pyytänyt tapaamista pääjohtaja Heinosen kanssa. Tapaamisessa 9.10.2019 pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen ja johtaja Matti Lahtinen vahvistivat Suomen kotiopettajille, että Opetushallitus ei ole ohjeistanut kieltämään kerhoja kotiopetuslapsilta. Pikemmin kerhotoiminnan tulisi olla kuntalaisten hyvinvointia edistävää toimintaa, jota kunta jäsenilleen tarjoaa. Puolangan kunnan ja korkeimman hallinto-oikeuden käsitys asiassa on näin vastakkainen kuin Opetushallituksen kanta asiassa. Hallinto-oikeus katsoi, "että Puolangan kunta on voinut harkintavaltansa puitteissa päättää Opetushallituksen ohjeistuksen mukaisesti, että kunta ei ole velvollinen järjestämään kerhotoimintaa oppivelvollisille, jotka eivät osallistu kunnan järjestämään perusopetukseen." Kunta ei ole kohdellut jäseniään tasapuolisesti eikä kohtelua voi perustella Opetushallituksen ohjeella. Päätöksen perusteet ovat olleet epäasiallisia. Puolangan kunta on käyttänyt harkintavaltaansa väärin.

Ongelmallisempaa on kuitenkin itse ohje, joka ei ole kuntia velvoittava. Ohjeen sisältö noudattaa kumottua peruskoululakia 476/1983. Ohjeen tulisi olla voimassa olevan perusopetuslain 628/1998 mukainen. Opetushallitus voi antaa velvoittavina noudatettavia määräyksiä, kuten kouluja velvoittava perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet, joita opetuksen järjestäjät eivät voi jättää noudattamatta tai poiketa niistä.

Selityksessään korkeimmalle hallinto-oikeudelle Puolangan sivistyslautakunta vetosi korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen 16.4.2014, jossa todetaan, että kunnalla ei ole laista johtuvaa velvollisuutta antaa etuutta vapaaehtoisesti kotiopetuksessa opetettaville. Päätös on ongelmallinen. Perusteluissa viitataan perusopetuslain 31 §:n 3 momentin säännökseen, jonka tarkoitus on turvata lisärahoitusta vieraskielisille kouluille ja jonka mukaan opetuksesta voidaan periä maksuja. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan 20/2007 vp hallituksen esityksestä laiksi Helsingin eurooppalaiseksi kouluksi pitänyt mainitun laista säädöstä ongelmallisena. Valiokunnan mukaan päätösvalta maksuperusteista on annettu ministeriölle, vaikka maksujen suuruuden yleisistä perusteista säädetään perustuslain 81 §:n 2 momentin mukaan kuitenkin lailla. Valtion maksuperustelain (150/1992) 5 §:n mukaan suoritteen tulee olla maksuton, jos sen tuottamisen ei voida katsoa kohdistuvan suoranaisesti yksittäiseen henkilöön, yritykseen eikä muuten tarkoin rajattuun ryhmään, jollei suoritteen maksullisuudelle ole erityistä syytä. Lisäksi päätöksessä kiistetään maksuttoman perusopetuksen subjektiivisen perusoikeuden luonne. Oikeus on kirjoitettu perustuslaissa niin, että se ei edellytä täydentävää lainsäädäntöä, siihen voidaan suoraan vedota oikeudessa.

Ongelmallisinta korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä on mainittujen puutteiden lisäksi se, että päätöksessä on jätetty arvioimatta Euroopan ihmisoikeussopimuksessa valtiolle asetettu velvollisuus kunnioittaa sopimuksessa määriteltyjä oikeuksia ja velvollisuuksia. Ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirjan 2 artiklaa koskevassa oikeuskäytännössä on omaksuttu kanta, että valtion tulee kaikissa opetuksen alalla omaksumissaan tehtävissä noudattaa sopimusta. Nämä tehtävät koskevat myös opetuksen rahoitusta, jonka suhteen Suomen valtio on omaksunut sopimuksen minimi vaatimukset ylittävän perusopetuksen maksuttomuuden jokaiselle. Jokainen tarkoittaa kaikkia sopimusvaltion oikeudenkäyttöpiirissä olevia ihmisiä.

Oikeusvaltio-periaate (Rättsstat, Rule of Law, Rechtsstaat, Etat de droit) on jäänyt Euroopan neuvoston työssä vähemmälle huomiolle, kun on keskitytty demokratian ja ihmisoikeuksien korostamiseen. Vasta tämän vuosikymmenen aikana oikeusvaltio-periaate on saanut osakseen kasvavaa huomiota. Euroopan neuvoston alainen Venetsia-toimikunta antoi asiassa selonteon vuonna 2011. Oikeusvaltio rakentuu kuudesta perusaineksesta, joita ovat:

    1) laillisuus, mukaan lukien avoin, vastuullinen ja demokraattinen prosessi lainsäätämisessä

    2) oikeusvarmuus

    3) mielivallan kieltäminen

    4) oikeussuojan saatavuus, pääsy riippumattomaan ja puolueettomaan tuomioistuimeen, mukaan lukien hallintotoimien oikeudellinen valvonta

    5) ihmisoikeuksien kunnioittaminen

    6) syrjimättömyys ja tasa-arvo lain edessä

Kotiopetuksen kohtelu Suomessa ei ole oikeusvaltion arvon mukaista. Kunniaton viranomais- ja oikeuskäytäntö juontaa oikeusvaltio-periaatteesta piittaamattomasta yksityisen opetuksen ja oppilaitosten sosialisoinnista 1960- ja 70-luvun presidentti Kekkosen Suomessa. Samanlainen mielivalta ohjaa kotiopetusperheiden kohtelua, kun Opetushallitus antaa tänä päivänä hallinnollista informaatio-ohjausta evätä maksuton perusopetus sosiaalisine etuineen kotiopetuslapsilta. Ikään kuin valtion hallinnassa olevalla opetuksen alalla ei tarvitsisi kunnioittaa perus- ja ihmisoikeuksia, ja kotiopetuslapsia saisi syrjiä oikeuden luvalla. Suomen kotiopettajat odottaa, että Rinteen hallitus, jonka teemana on "Turvallinen oikeusvaltio Suomi", myös käytännössä suojelee ihmisten perusoikeuksia ja turvaa hyvän hallinnon ja riippumattoman oikeuslaitoksen. 

Saksassa valoa pimeyden keskellä kotikoululaisille. Samanaikaisesti kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston lautakunta ei hyväksynyt Saksan viranomaisten rynnäköstä tehtyä valitusta suuren valiokunnan käsiteltäväksi, tuomioistuimet Saksassa ovat kumonneet sosiaaliviranomaisten puuttumisia lasten kotiopetukseen. Tuomioistuimet ovat neljässä tapauksessa katsoneet, kuten THL vastineessaan Suomessa, että kotiopetus ei ole uhka lasten hyvinvoinnille. Katso vastine täällä.

Lue lisää Saksan tilanteesta täällä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön luonnos 7.5.2014 hallituksen esitykseksi oppivelvollisuuslaiksi merkitsee Opetushallituksen lausunnon mukaan koulupakkoa. Luonnoksessa lain 4 §:ssä säädettäisiin, että oppivelvolliselle ei synny oikeutta aina halutessaan suorittaa oppivelvollisuuttaan näyttöjä antamalla, vaan niiden järjestäminen ja vastaanottaminen sekä arvion tekeminen siitä, onko erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa oppivelvollisella edellytyksiä niihin osallistua, on vastaanottajan päätettävissä (s. 53).

Professori Ilkka Saraviita toteaa, kun maksuton perusopetus siirrettiin toisesta asiayhteydestä perusoikeuslukuun, sen mukana perusoikeussäännöstöön tuli näin myös perusvelvollisuus PL 20 §:n ohessa. Oppivelvollisuus säädettiin lakiviittauksin, joten tällä velvollisuudella on ydinsisältö, jota ei tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä voida muuttaa (Saraviita 2011, s. 240). Koulupakosta ei voida säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Salaisena pidetty lakiluonnoksen valmistelu sai osakseen ankaraa kritiikkiä. Vain Suomen Ammattiliitojen Keskusjärjestö SAK puolsi lausuntokierroksella luonnosta varauksetta.

Oppivelvollisuuskomitea (21.6.1907), jonka työn pohjalta Suomeen säädettiin oppivelvollisuuslaki vuonna 1921 katsoi, että yhteiskunta ei ole "oikeutettu anastamaan itselleen määräämisvaltaa lasten kasvatuksessa enemmän, kuin lasten ja sen oma menestys ehdottomasti vaatii. Se käsitys on myöskin oppivelvollisuuden säätämisessä tullut selvästi näkyviin. Yhteiskunta näet ei yleensä ole vaatinut lapsia ehdottomasti käymään koulua, vielä vähemmän juuri niitä kouluja, joita se itse on perustanut ja voimassa pitää. Vanhemmille on jätetty vapaus valita eri koulujen välillä taikkapa kodissaankin antaa opetusta lapsilleen, kun vain tämä opetus pääpiirteissään vastaa sitä, mikä samanikäisille yleisissä kouluissa annetaan. Yhteiskunta on säätänyt oppivelvollisuuden eikä koulunkäyntipakkoa." Kotiopetus nähtiin mm. Bernhard Estlanderin Berliinissä vuonna 1903 painattaman lentolehtisen mukaan viimeisenä keinona taistella ajan venäläistämispyrkimyksiä vastaan. Muutettavat muutettuina Estlanderin kuvaus vastaa tänä päivänä käytävää kamppailua opetuksen vapaudesta.

Komitea selvittää perusteellisesti oppivelvollisuutta ulkomailla, sekä historiaa, että ajantasaisia oloja. Kotiopetukselle on varattu oma lukunsa jokaisen maan kohdalla. Vanhimmiksi koululaeiksi mainitaan Gothan ja Yhdysvaltojen lait vuodelta 1642; Braunschweig (1647), Württenberg (1649) ja Itävalta (1774) olivat myös ensimmäisten joukossa. Preussin oppivelvollisuuslaissa vuodelta 1763 (General-Land-Schul-Reglement, 3 §) myönnettiin nimenomaisesti kotona opetetuille lapsille oikeus jäädä pois koulusta. Oppivelvollisuuskomitea pitää merkittävänä, että kotiopetus huomioitiin lainsäädännössä jo varhain (s. 8). Kotiopetuksen suojaaminen lainsäädännöllä ymmärrettiin tärkeäksi. Tämä vapaus säilyi Saksassa kunnes kansallissosialistinen, laittomana pidetty Saksa tulkitsi Weimarin tasavallan perustuslakia niin, että viimeisetkin puoluejohdon lapset pakotettiin kouluun.

Elokuussa 1919 säädetyn Weimarin perustuslain 122 artiklan mukaan vanhempien oikeuteen kasvattaa lapsiaan voidaan puuttua vain jos siitä on säädetty laissa. Vanhempien kasvatustehtävä on heidän ylin velvollisuutensa. Säädökset on siirretty Saksan nykyiseen peruslakiin, jonka 6 artiklan mukaan lasten huolto ja opetus (Erziehung, education, l'education) on vanhempien luonnollinen oikeus ja velvollisuus, joka kuuluu ensisijaisesti heille. Saksan peruslaissa ei ole mainintaa, joka kieltäisi nimenomaisesti kotiopetuksen. Kotiopetus ei ole Saksan peruslain vastaista, eikä kuudennessa artiklassa ole uskonnollista liittymää. Samoin Suomessa, kotiopetus ei vaadi mitään perusteluita, se on perheen valinta. Hakijoiden uskonnollinen vakaumus ei saisi johtaa siihen, että uskontoneutraaleja lakeja tulkitaan uskonnollisessa kontekstissa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole ottanut virallista kantaa kotiopetukseen, mutta kun se ei ole ottanut tutkittavakseen kotiopetusta sivuavaa valitusta eikä ole nimenomaisesti lausunut kotiopetuksesta tutkimissaan valituksissa, tuomioistuin näyttää suhtautuvan varauksellisesti kotiopetukseen. Tuomioistuin viittaa, että sopimusvaltioiden kesken ei ole yhteisymmärrystä pakolliseen opetukseen osallistumisesta. Toiset valtiot sallivat kotiopetuksen, toiset (Saksa, Ruotsi) edellyttävät pakollista osallistumista kouluopetukseen. Tuomioistuin ei pidä Saksan oikeuslaitoksen otaksumia virheellisinä ja katsoo niiden kuuluvan sopimusvaltioiden harkintamarginaaliin, kun valtiot järjestävät ja soveltavat sääntöjä omaan koulujärjestelmäänsä.

Valtio on anastanut määräysvallan lasten kasvatuksessa, vaikka tämä Saksankin lakien mukaan kuuluu ensisijassa vanhemmille. Kun kotiopetus on Saksassa ja Ruotsissa luvanvaraista, viranomaisten tulisi lupaa myöntäessään ottaa huomioon hierarkkisesti ylemmän tason määräykset, joiden mukaan vanhemmilla on ensisijainen oikeus ja velvollisuus valita lastensa opetuksen laatu. Lupa kotiopetukseen voidaan evätä vain poikkeustapauksissa.

Ihmisoikeustuomioistuin on perustettu turvaamaan luonnollisten henkilöiden oikeudet ja vapaudet, joiden säilyttäminen parhaiten turvaa rauhan ja yhteyden sopijavaltioiden välille. Tuomioistuimen tulisi ilmaista kantansa siihen, onko sopimus solmittu turvaamaan yksilöiden vai valtion etua. Väistämättä jouduttaisiin pohtimaan myös valtion oikeudenkäynnissä esittämien kannanottojen arvoa. Mikä on valtion todellinen etu; kansallissosialistisen Saksan näennäisen laillinen, yhdenmukaistava ja valtiojohtoinen koulupolitiikka loi perustan tehokkaalle johtamiselle, joka ei jättänyt vanhemmille mitään oikeutta valita eri opetustapojen välillä. Muodollisesti vanhempien oikeuksia ei kumottu, mutta lapset pakotettiin mm. osallistumaan Hitler Jugendiin, jonka sääntöjen 2 §:n mukaisesti tytöt ja pojat sitoutuivat noudattamaan julkisen koululaitoksen määräyksiä, jotka olivat Johtajan ja Valtakunnankanslerin antamia. Saksan tulisi huomioida koululainsäädäntönsä historia, niin hyvässä kuin pahassa, paremmin ja muuttaa kotiopetuksen kieltävää tulkintaansa ja sallia perheille näille kuuluva ensisijainen oikeus valita myös kotiopetus. Lähde: Juhani Paavolainen 2020

Opetushallituksen ohje kotiopetuksesta ja sen mukainen käytäntö eivät ole vain Suomen lain vastaista, perusoikeuksien rajoitusedellytykset eivät täyty, se on myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista. On totta, että ihmisoikeussopimus ei nimenomaisesti velvoita sopimusvaltiota rahoittamaan vaihtoehtoisia opetusmuotoja, mutta valtion tulee pidättyä syrjinnästä koulutuksen alalla omaksumiaan tehtäviä hoitaessaan. Näihin tehtäviin kuuluu myös koulutuksen rahoitus, jonka suhteen Suomessa on omaksuttu perusopetuksen maksuttomuus jokaiselle. Vrt. CASE OF CAMBELL AND COSANS v. THE UNITED KINGDOM; CASE OF KJELDSEN, BUSK MADSEN AND PEDERSEN v. DENMARK (Application no. 5095/71; 5920/72; 5926/72)

Kun sopimuksen 14 artiklaa ja ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2 artiklaa tarkastellaan yhdessä, kotiopetuksen kohtelu Suomessa loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa suojattuja oikeuksia. Kotiopetusperheiden oikeuksia ei ole kunnioitettu myöskään artiklojen 6 ja 8 mukaisten oikeuksien ja vapauksien turvaamisessa. 

Oppivelvollisuuden ydinsisältö on kaksitahoinen. Toisaalta valtio on velvollinen ylläpitämään koululaitosta, jonka järjestämään opetukseen oppivelvollisella on oikeus osallistua. Toisaalta oppivelvollisella on oikeus olla osallistumatta julkisesti järjestettyyn opetukseen, vastaavat tiedot voi hankkia yksityisessä oppilaitoksessa tai kotiopetuksen keinoin. Oppivelvollisuudesta on säädetty perustuslaissa eikä sen ydinsisältöjä voi muuttaa tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Kansainvälisten sopimusten vastaisia muutoksia ei voi tehdä edes perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Antti Rinteen hallitusohjelmassa on siirrytty vallitsevasta opetuskeskeisestä ajattelusta takaisin koulukeskeiseen ajatteluun - perusopetuksesta peruskouluun. Peruskoulu syntyi perustuslain vastaisessa menettelyssä suomettumisen vuosina. "Finnlandisierung" kaikui suunnasta , johon nyt kumarretaan. Antti Rinne näyttää olevan saksalaisen pakkokoulun ihailija. "Ja lopuksi yhdessä ja erikseen: varjele noita Suomen herroja, etteivät ne toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn. Aamen." (Väinö Linna; Tuntematon sotilas, Honkajoki) 

Euroopan neuvosto täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Ministerikomitean puheenjohtaja ulkoministeri Timo Soini iloitsee siitä, että ministerineuvosto on ilmaissut tukensa Euroopan viittomakielten edistämis- ja suojeluehdotukselle. Ohjelman tausta-aineistona olevan raportin mukaan kyse ei ole vain viittomakielen käytön edistämisestä ja kuurojen inkluusiosta. Kyse on oikeudesta käyttää omaa kieltään, joka on vähemmistökielen asemassa. Ohjelmassa katsotaan, että viittomakielen virallistaminen mahdollistaa perusoikeudet mm. koulutukseen.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on suhtautunut pidättyvästi äidinkieleen perustuviin oikeusvaatimuksiin. CASE ”RELATING TO CERTAIN ASPECTS OF THE LAWS ON THE USE OF LANGUGES IN EDUCATION IN BELGIUM” v. BELGIUM (Application no 1474/62; 1677/62; 1691/62; 1769/63; 1994/63;2126/64) . Tuomioistuin katsoo, että sivistykselliset oikeudet eivät ole turvattuja kielellisin perustein.

Ihmisoikeustuomioistuimen päätökset eivät myöskään kotiopetuksen suhteen vastaa maallikon oikeustajua. Erityisesti Saksassa viranomaisten toimet ovat karkeita ja ansaitsisivat tuomioistuimen huomion. Ei ole kuitenkaan näköpiirissä, että sopimusvaltiot soisivat vähemmistökielen asemaa muille kuin viittomakielisille.

Euroopan ihmisoikeussopimukseen ei aluksi haluttu ottaa perheen oikeuksien (family rights, droits familiaux) suojaa. Varsinkin Britannian edustajat katsoivat, että kaikkia Yhdistyneiden kansakuntien yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen kohtia ei tule ottaa sopimukseen; sopimus tulisi rajat koskemaan vain niitä oikeuksia, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä toimivassa demokratiassa, näitä ovat oikeus vapauteen ja turvallisuuteen, sananvapaus sekä oikeus vapaisiin vaaleihin.

Sotaa edeltävien vuosien ja sotavuosien järkyttäviä väärinkäytöksiä avioliiton ja opetuksen alalla ei olisi tapahtunut maissa, joissa on vapaasti valittu kansanedustuslaitos tai joissa sananvapaus on säilynyt, Britannian edustajat vakuuttivat. Perheoikeuksien sisällyttäminen sopimukseen ei ole ensisijaista sopimusvaltioiden säilymiselle demokraattisina ja ne ovat omiaan aiheuttamaan vaikeita sopimuksen tulkintaongelmia, sekä sisäisiä puolueriitoja sopimusvaltioissa.

Enemmistö palautti mieliin tapahtumat maissa, joissa oikeus avioitua kiellettiin rotuun tai uskontoon perustuen. Samoin oli säädetty lakeja, jotka julmien vuosien aikana alistivat lapset valtion etujen palvelukseen. Tämän johdosta nämä perusoikeudet; vapaus kaikesta mielivaltaisesta puuttumisesta perhe-elämään, oikeus avioitua ja perustaa perhe, sekä vanhempien ensisijainen oikeus valita lapsilleen annetun opetuksen laatu; tulee sisällyttää sopimuksessa turvattuihin vapauksiin.

Enemmistö katsoi, että vanhemmat eivät voi olla riippumattomia kansalaisia eivätkä voi kokea olevansa vapaita omassa maassaan, jos heitä uhataan omassa kodissaan tai jos valtio joka päivä varastaa heiltä heidän sielunsa tai lastensa omantunnon.

Sopimuksen valmisteluasiakirjat ovat merkittävä lähde, kun tulkitaan sopimuksen sisältöä. Perheen oikeuksia (family rights, droits familiaux) ei pidetty tärkeänä demokraattisen yhteiskunnan säilymisen kannalta, oikeudet ovat tärkeitä perhe-elämän vapauden kannalta. Ikään kuin ihmisoikeustuomioistuin ei olisi tehnyt kotiläksyjään, kun se sivuuttaa perustamisasiakirjoissa ilmenevän ratkaisevan periaatteellisen eron.

Perheen oikeuksien suojeleminen on tärkeää perheen kannalta, eivätkä perheen oikeudet uhkaa valtion demokraattisuutta, toisin kuin tuomioistuin kirjoittaa, kun se ei myönnä perhe-elämän loukkauksiin valituslupaa.

Kotiopetusperheet eivät ole saaneet suojaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta Saksan viranomaisten karkeilta toimilta. Tuomioistuin vetoaa demokraattisen yhteiskunnan säilymisen ja vähemmistöjen integroinnin tarpeisiin, vaikka sen olisi tullut tarkastella tilannetta perheen koskemattomuuden näkökulmasta kuten ihmisoikeussopimus edellyttää.

Tanya Khotenko kertoo perheensä kokemuksista rasismin ja lastensuojelun mielivallan kourissa Paraisilla. Lue lisää Yle Uutisissa. https://yle.fi/uutiset/3-10771016

Pietarsaaren kaupungin sosiaalihuollon päällikkö Carola Lindén ja perhepalvelukeskuksen yksikönpäällikkö Pia Kotanen lopettivat kolme vuotta ja yhden päivän kestäneen, kotiopetuksen perusteella tehtyjen lastensuojeluilmoitusten johdosta vireille tulleen lastensuojelutarpeen arvioinnin. Lindén ja Kotanen selittivät, että asia ei varsinaisesti ollut edes tullut vireille, vaikka eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin oli huomauttanut määräajan ylittämisen olevan lain ja lapsen edun vastaista (Barnskyddslagen 4 § 1 och "Det kan inte anses vara i bästa intresse för barnen om utredningen pågår för lång tid.").

Lindén oli lukenut huolimattomasti apulaisoikeusasiamiehen päätöstä ja haki vielä saamansa huomautuksen ("Jag anser att Jakobstads social- och hälsovårdsverket har handlat lagstridigt") jälkeenkin hallinto-oikeudelta lupaa tutkia perheen lasten kasvuolosuhteita, toisin sanoen kotiopetusta perheen kotona, vaikka Sakslin oli todennut, että oikeus voi myöntää luvan vain lääkärintarkastukseen. Oikeus hylkäsi Lindénin hakemuksen lakiin perustumattomana ja määräsi virheen johdosta kunnan maksamaan perheen oikeudenkäyntikulutkin.

Hallitusmuodon 82 §:n 2 momentin perusteella kotiopetus ei ole viranomaisten valvonnan alaista, todetaan perusopetuslain kotiopetusta koskevan 26 §:n perusteluissa.

Suomen kotiopettajilla on ollut etuoikeus tukea perhettä kamppailussa viranomaisten käsittämätöntä mielivaltaa vastaan. Kaikkein käsittämättömintä on Lindénin ja Kotasen uhkaus toistaa lainvastaiset toimensa milloin tahansa, mistä syystä tahansa ("Ärendet kan aktiveras igen ifall det finns orsak därtill.") !

Kotiopetuksen nauttimaan perustuslain suojaan merkittävästi vaikuttaneen Helsingin yliopiston oikeushistorian professori, kansanedustaja Ernst Estlanderin sanat ovat yhtä ajankohtaisia tänään kuin vuonna 1903: "Det har funnits finska män nog förblindade att tro, att anfallen mot oss skulle upphöra, om vi blott visade oss efterlåtna och underdåniga gentemot alla olagliga fordningar, som ställas på oss."(Estlander, Ernst: Hvart hava vi kommit? Berlin 1903. H. Reenpään kokoelma. Sortokausi 0328.)

Virheellinen tieto ei edistä kotiopetuksen asiaa.

Helsingin Sanomat julkaisi 22.1.2019 Taina Huhtamon mielipidekirjoituksen lehden Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Wunderlich v. Germany uutisoinnista.

Huhtamo mainitsee tärkeän eron Saksan ja Suomen välillä. Kotiopetus on Suomessa laillista, kun se Saksassa, ainoana maana Euroopassa, on kokonaan kiellettyä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole kuitenkaan milloinkaan myöntänyt valituslupaa tutkia, onko Saksan lainsäädäntö Saksan perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista. Tässäkään tapauksessa tuomioistuin ei, varteenotettavista perusteluista huolimatta, suostunut tarkastelemaan asiaa indoktrinaatiokiellon näkökulmasta.

Ihmisoikeustuomioistuimen päätös on ongelmallinen. Wunderlichin perhettä edustanut ADF International näkee, että oikeus on neljässä keskeisessä merkityksessä hyväksynyt Saksan viranomaisten päätelmät puutteellisen arvioinnin pohjalta. Ensinnäkin, oikeus muotoilee tapauksen lapsen ja vanhempien väliseksi ristiriidaksi, vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on perustettu antamaan suojaa yksilöille (tässä tapauksessa perheelle) valtion loukkauksia vastaan.

Toiseksi oikeus on käsityksissään kotiopetuksesta ennakkoluuloinen, että lapset väistämättä saavat kotona huonommat ja puutteellisemmat tiedot eivätkä opi sosiaalisia taitoja tai kykyä puolustaa omaa vakaumustaan enemmistön asennetta vastaan.

Kolmanneksi oikeus perustaa päätöksensä perusteettomaan olettamukseen, että kotiopetus synnyttäisi Saksaan rinnakkaisyhteiskunnan. Tällaista kehitystä ei voida havaita muissa maissa. Oikeuden olisi tullut tutkia, pitääkö väite paikkaansa.

Lopuksi, vaikka oikeus ei hyödyntänyt mahdollisuutta uudelleen arvioida aikaisemmissa tapauksissaan (mm. Konrad and Others v. Germany) esittämäänsä, sen olisi tullut paremmin ottaa huomioon tapauksen erityispiirteet. Oliko tarpeen tutkia lasten edistymistä 33 poliisin ja seitsemän sosiaalityöntekijän voimin toteutetulla hyökkäyksellä perheen kotiin ja riistämällä itkevät lapset vanhemmiltaan ilman mahdollisuutta edes hyvästellä?

Tuomioistuin katsoi, että sosiaaliviranomaisten ei tarvinnut kyseenalaistaa Wunderlichien tavoin Saksan koulupakko -lakeja. Osittainen huostaanotto pysyi voimassa, vaikka sen perusteet myöhemmin osoittautuivatkin riittämättömiksi. Sosiaaliviranomaiset olivat tehneet päätöksensä sen hetkisen käytössään olleiden tietojen pohjalta. Jälkeen päin selvinnyt tietojen virheellisyys ei johtanut viranomaisille vastuuta virheen mahdollisista seurauksista. Suomen kotiopettajat on tavannut Wunderlichien perheen. Tapaamisemme perusteella, lasten huostaanotto on ollut ilmeisen suhteeton lapsen edun tarpeeseen nähden, Saksalla ei ollut perustetta toimenpiteilleen.

Suomessa kotiopetus ei ole viranomaisten valvonnan alaista. Tämä on luettavissa sekä perustuslain esitöistä, että perusopetuslain 26 §:n yksityiskohtaisista perusteluista. Kotiopetuksen tuloksia on sen sijaan valvottu jo 333 vuotta. Vanhemmat eivät voi laiminlyödä oppivelvollisuuden suorittamisen valvontaa. Kotiopetus voidaan järjestää vapaasti eikä se ole sidottu, toisin kuin kouluopetus, valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteisiin. Valtioneuvoston tuntijakoasetuksen mukaisissa aineissa tulee kuitenkin edistyä.

Wunderlichin tapaus ei vastaa Susanna Reinbothin kysymykseen, hyväksyisikö Euroopan ihmisoikeustuomioistuin mahdollisen rokotepakkolain. Tapauksen valossa ihmisoikeustuomioistuin saattaisi katsoa, että viranomaiset eivät vastaisi rokottamisen haitallisista seurauksista, jos nämä ovat toimineet lain mukaisesti ja käytettävissä olevien tietojen varassa, vaikka myöhemmin osoittautuisikin, että tiedot olivat virheellisiä.

Katso BBC:n uutisointi tapauksesta Wunderlich v. Germany. https://www.bbc.com/news/world-europe-46823793  

Kirjoitus Helsingin Sanomien Susanna Reinbothille 14.1.2019 olleen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöstä koskevan jutun johdosta:

Kiitos otsikon vaihdosta; uusi on parempi. Mitä tulee alaotsikkoon, en ole varma, että tätä päätöstä, joka siis koski perheen kokemaa epäasiallista kohtelua ja ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa, voidaan käyttää rokotepakon mahdollistavan lainsäädännön perustaksi. Asiaa pitää kysyä Tuomas Ojaselta.

Kiitos myös, että mainitsit että Suomessa on oppivelvollisuus. Tämä on tärkeää senkin vuoksi, että oikeus (EIT) pohtiessaan koulupakon yhteensopivuutta ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2 artiklan kanssa, huomioi luvussa 42 aikaisemmat päätöksensä, mm. Kondrad and Others v. Germany. Sopimusvaltioilla ei ole asiassa konsensusta, kunhan erilaiset järjestelyt mahtuvat EIT:n oikeuskäytännössä luodun harkintamarginaaliopin puitteisiin. Oppivelvollisuus ei ole artiklan vastaista; on artiklan mukaista, että vanhemmat voivat päättää osallistumisesta järjestettyyn opetukseen (ks. Dijk, P. van; ym.: Theory and Practice of the European Convention on Human Rights, s. 901. Kluwer 2006.)

Paperilehden väliotsikko "Isä oli todennut lasten olevan "omaisuutta"" on asiayhteydestään irrotettu loukkaus. Oikeudenkäynnin kirjelmistä käy ilmi, että kyseessä on viittaus Platoniin, jonka mukaan lapset ovat valtiokaupungin omaisuutta (ks. esim. Valtio; 541a, 543a, 591a). Kyse on päätösvallan hierarkiasta, ei lasten laadusta. YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen 26 artiklan 3 kohdan mukaan hierarkia on selvä. Vanhemmilla on ensisijainen oikeus valita lastensa opetuksen laatu.

Ystävällisin terveisin

Juhani Paavolainen  

Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi kunnan sosiaalihuollon päällikön hakemuksen tutkia perheen kasvuolosuhteet lakiin perustumattomana. Kunta on piinannut perhettä vuosikausia kotiopetuksen johdosta tehtyjen lastensuojeluilmoitusten vuoksi. Oikeus vahvisti sen, että kotiopetus ei ole viranomaisten valvonnan alaista; ei myöskään sosiaaliviranomaisten. Kotiopetuksen perusteella ei voi tehdä lastensuojeluilmoitusta.

Kunta tuomittiin maksamaan perheen oikeudenkäyntikulut. Oikeus otti huomioon sen, että oikeudenkäynti oli johtunut sosiaali- ja terveyspalveluviraston tekemästä virheestä.

Suomen kotiopettajat on kiitollinen, että olemme saanet osaltamme olla tukemassa perhettä kamppailussaan. Oikeudenkäynti on merkittävä voitto kotiopetuksesta ja oppimisen vapaudesta käytävässä taistelussa, joka tunnetun suomalaisen poliitikon ja perusoikeusasiantuntijan mukaan ratkeaa vain oikeudenkäynneissä.  Lue lisää:  https://hslda.org/content/hs/international/Finland/default.asp 

”Jaksakaa vain kolata kinoksia”. Täsmätoimilla tulevaisuus kääntyy toiveikkaammaksi, kirjoittaa Savon Sanomat 5.1.2019 norpan suojelusta. Kinoksia kasaamalla on saatu poikasille suotuisat selviytymisolosuhteet ja norppakanta on kasvanut viime vuosisadan loppupuolen parista sadasta lähes neljään sataan yksilöön. Ilmastonmuutoskaan ei ole ylivoimainen uhka elpyneelle norpalle.

Kotiopetus on lisääntynyt samaa tahtia norppien kanssa. Suomen kotiopettajien aloittaessa toimintansa kymmenen vuotta sitten, kotiopetuksessa oli noin 250 lasta. Tänään kotiopetuslasten määrää on kaksinkertaistunut. Missä norppia uhkaa lumipeitteen vähyys, kotiopetus joutuu kamppailemaan luonnollisten oikeuksien mitätöintiä ja oppimisen vapauden rajoituksia vastaan. Kotiopetusta uhkaa ilmapiirin muutos ja ennakkoluulojen tihentyminen.

Kotiopetuksen suotuisa ”lumipeite” muodostuu vanhempien, usein äidin, uupumattomasta työstä lastensa hyväksi, erilaisen valinnan suomien vapauksien vaalimisesta ja rohkeudesta pitää perheensä suojassa arvostelulta sosiaalistumisen vaatimusten valtauomassa. Kiitos teille, armoitetut kotiopettajat, jaksakaa vain kolata kotiopetuksen kinoksia!  

Helsingin Sanomat kirjoittaa lyhyesti 27.12.2018 hakuajasta esiopetukseen. Kirjoitus ei ole virheellinen, mutta on epätosi. Toisessa kirjoituksessa 24.12.2018 lehden päätoimittaja Kaius Niemi kirjoitti kolumnissaan, että kansakoulu tuli pakolliseksi 1920-luvulla. Väite on sekä virheellinen, että epätosi.

Suomessa ei ole milloinkaan ollut koulupakkoa. Vuoden 1919 hallitusmuodosta päätettäessä eduskunnassa keskusteltiin ja äänestettiin kotiopetuksesta. Oskari Mantere ehdotti 82 §:n 2 momentin "Kotiopetus ei ole viranomaisten valvonnan alaista." poistamista hallitusmuodosta, koska pian säädettävässä oppivelvollisuuslaissa olisi määräyksiä oppivelvollisten valvonnasta ja hallitusmuodon säännös voi rajoittaa viranomaisten valvontavaltuutusta. Esityksen kannattajat olivat taasen sitä mieltä, Ernst Estlanderin johdolla, että vanhemmilla on luonnollinen oikeus kotiopetukseen, ja tämä oikeus tulee turvata hallitusmuodossa. Äänestyksessä Mantereen ehdotus hävisi. Hallituksen esitystä kannattaneiden, kotiopetusta puolustavien äänet voittivat eduskunnassa. Kotiopetuksen asema on pysynyt samana, eduskunta ei ole sitä muuttanut.

Esiopetusta koskevassa uutisessa rinnastetaan esiopetukseen haku ja esiopetukseen osallistuminen. Esiopetus ei kuulu oppivelvollisuuden piiriin. Kunnat eivät ole velvollisia valvomaan esiopetuksen toteutumista eikä vanhemmilla ole velvollisuutta ilmoittaa osallistumisestaan järjestettyyn esiopetukseen. Esiopetus voi olla kotiopetusta.

Kotiopetus ei ole erivapaus (Mielipide, lähetetty Helsingin Sanomille 21.12.2018)

Toni Malmisen kirjoitus 21.12.2018 Vieraskynä -palstalla on otsikoitu ”Vakaumus oikeuttaa harvoin poikkeuksiin”, alaotsikkona ”Uskonnollis-eettisillä erivapauksilla on hyvin vähän tilaa pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa.” Malminen toteaa kirjoituksessaan, että ”Tähän projektiin sopivat huonosti esimerkiksi lasten kotikoulutus ja rokotevastaisuus, joissa yhdistyvät epäluulo tiedettä ja julkista valtaa kohtaan.”

Kirjoituksessa yhdistetään rokotevastaisuus ja kotiopetus. En ole havainnut rokotevastaisuuden yhdistävän kotiopetusperheitä eikä rokotevastaisuus ole yhdistyksessämme puheenaihe. Kirjoituksesta saa käsityksen, että kotiopetus olisi erivapaus ja poikkeus säännöstä. Asia on päinvastoin, ja kirjoituksen oikeustieteelliset puutteet vaativat tältä osin täsmennystä.

Koulupakko ei kuulu pohjoismaiseen hyvinvointivaltiohankkeeseen. Kotiopetus on laillista kaikissa Pohjoismaissa. Kotiopetuksen vaikeuttaminen Ruotsissa vuonna 2010 ei liity hyvinvointivaltioprojektiin.

Suomen perustuslaki turvaa oppivelvollisuuden, joka on pääsääntö, ei poikkeus kuten kirjoitus antaa ymmärtää. Perustuslain säännös noudattaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen indoktrinaatiokieltoa ja ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen sekä lukuisten ihmisoikeussopimusten periaatetta vanhempien ensisijaisesta oikeudesta ja velvollisuudesta valita lastensa opetuksen laatu. Toisen maailmansodan hirmuteot olisivat kenties jääneet toteutumatta, jos totalitääriset hallitukset eivät olisi voineet riistää lapsia heidän vanhemmiltaan ja tehdä heistä ”totuutensa” kannattajia.

Hallituksen esityksessä perusopetuslaiksi selvennetään oppivelvollisuuden sisältöä. Pykälä 26 säilyttää periaatteen, jonka mukaan Suomessa ei ole pakko osallistua koulujärjestelmän piiriin kuuluvaan opetukseen. Oppilaan huoltajat voivat päättää opetuksen antamisesta kotona. Hallitusmuodon 82 §:n 2 momentin perusteella kotiopetus ei ole viranomaisten valvonnan alaista.

Kotiopetukseen liittyy usein erinomaiset akateemiset saavutukset, mutta kotiopetukseen voidaan päätyä myös siksi, että julkinen taho ei kykene tarjoamaan turvallisia opetustiloja tai -ympäristöä. Vanhempien oikeus turvata lapsilleen omien vakaumustensa mukainen opetus on toisen maailmansodan jälkeen turvattu, vanhemmille kuuluva luovuttamaton oikeus ja velvollisuus.

 Juhani Paavolainen, puheenjohtaja

Suomen kotiopettajat ry

Keväällä 1963 koulujärjestelmän muutosta selvittämään asetettu ministerivaliokunta ei kyennyt ratkaisemaan yksityisoppikoulujen sosialisointikysymystä. Valiokunnan puheenjohtaja opetusministeri Armi Laila Hosia vetosi eduskuntaan, että se ei sivuttaisi oppikoulujen omistajien oikeuksia.

Valiokunnan asiantuntijana kuullulle pääjohtaja Reino Henrik Oittiselle omistusoikeus ei ollut pyhää. Hän piti peruskoulun seulontatehtävää tärkeimpänä. Ihmiset jakautuvat kahteen pääryhmään,  muita lahjakkaammat suunnittelusta ja johtamisesta vastaavat ja muut [sic], Oittinen sanoi 9.4.1963 valiokunnassa. Perusopetuksen laajentaminen hyödyttäisi myös laajoja kansankerroksia, Oittinen katsoi.

Oppikoulun sosialisointikysymys ratkaistiin perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella siten, että yksityiset koulut saisivat itse päättää, haluavatko ne luovuttaa koulunsa kunnalle vai mieluummin jatkaa itsenäisinä peruskoulua korvaavina kouluina. Kun korvaavia kouluja uhkasi Oittisen mielestä syntyä liikaa, asia palautettiin eduskuntaan. Perustuslakivaliokunnan poliittinen enemmistö katsoikin tällä kertaa, valtiosääntöasiantuntijoiden enemmistön käsityksen vastaisesti, että oppikoulujen sosialisointi on välttämätöntä kunnan omistaman peruskoululaitoksen syntymiseksi. Yksityiskoulujen omaisuuttaan koskeva päätösvalta siirrettiin kunnille.

Tämänkin jälkeen asiaa käsiteltiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Asiaa valmistellut oikeuden tuomari katsoi, että siitä huolimatta, että päätösvalta on siirretty eduskunnan toimesta kunnalle, kunnan tulee yksittäistä koulua koskevassa päätöksessään toimia lain tarkoitukseen sidotusti, sosialisointi ei saa olla itsetarkoitus.

Peruskoulu huipentui vuoden 1984 lukioasetuksessa, jossa lukioon ottamisen edellytyksenä oli peruskoulun suorittaminen. Ruutu-Oittisen peruskoulu kuopattiin vähin äänin kuten Paasikivi-Kekkosen linja eikä nykyinen perusopetuslaki enää mainitse peruskoulua. Kotiopetus on jälleen mahdollista. Sosialisoituja yksityiskouluja ei toistaiseksi ole palautettu omistajilleen.

Kotiopetuksen lainvastainen kohtelu on osa koulujärjestelmän lainvastaista, sulkeutunutta ja itseriittoista asemaa. Mikään viranomainen tai riippumaton taho ei valvo koululaitosta.

Suomen kansallissosialistinen liitto vaihtoi esimiehensä Yrjö Ruudun johdolla vuonna 1933 saksalaismallisen hakaristitunnuksensa lippuun, jossa hakaristi ei ollut yhtä selkeästi näkyvissä. Ruutu katsoi saksalaisen suuntauksen luopuvan sosialismista ja halusi erottua Hitlerin tunnuksista. Myöhemmin Ruutu erosi sosialisointikysymyksen johdosta SDP:stä ja liittyi SKDL:ään.

Ruutu on keskeisesti vaikuttanut suomalaisen peruskoulun syntyyn. Hänen Neuvostoliittolaisen esikuvan mukainen koulun uudistusehdotus vuodelta 1947 kohtasi vastustusta, mutta toteutettiin Reino Oittisen vuonna 1959 uudelleen muotoileman esityksen pohjalta. Presidentti Urho Kekkosen ylivertainen asema mahdollisti Suomen oikeusjärjestyksen vastaisen muutosprosessin. 

Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 23 artiklan kolmannen kohdan mukaan "Vanhemmilla on ensisijainen oikeus valita heidän lapsilleen annettavan opetuksen laatu". Lause ilmaisee oppivelvollisuuden sisällön. Vanhempien tulee huolehtia, että lapset saavat oppia, ja viranomaisia on kielletty puuttumasta valinnanvapauteen.

Viranomaisten vaino kotiopetusta kohtaan on Suomessa arkipäiväistä. Tuorein esimerkki tulee Pohjanmaalta, jossa kotiopetuksen perusteella tehtyjen lastensuojeluilmoitusten käsittelyä ja lastensuojelutarpeen arviointia venytetään vuosikausia kestäväksi perheen piinaksi. Eduskunnan oikeusasiamies on todennut kunnan sosiaalitoimen rikkovan lakia ylittäessään perusteettomasti laissa säädetyt määräajat. Vaasan hallinto-oikeus on tuoreessa päätöksessään katsonut, että laki ei salli viranomaisen valvoa perheen kotiopetusta. Kaiken aikaa perheen kotiopetuksen tuloksia on arvioitu eikä niissä ole ollut moitittavaa.

Pisa-Suomen kiiltävän kuoren alle kätkeytyy kotiopetusvankileirien saaristo, missä kotiopetusperheet tietoisesti pyritään uuvuttamaan näännyksiin.

Sosialisaation ideologian suomalaiseen koulutuspolitiikkaan on suurelta osalta välittänyt professori Matti Koskenniemi, joka muun muassa teoksissaan Kansakoulun opetusoppi ja Opettamisen taito sekä keskeisenä perusopetuksen vaikuttajana loi opetusoppinsa, johon on Koskenniemen mukaan eniten vaikuttanut Peter Petersen. Koskenniemen opetusoppi syrjäytti herbart-zilleriläisen didaktiikan. Johan Friedrich Herbart piti kouluopetusta vain kotiopetuksen huonona korvikkeena.

Katso TV1, lauantaina 27.10.2018 klo 17.10, uusinta sunnuntaina 28.10.2018 klo 9.05

Teknologiayrittäjä Jyri Engeström ja kasvatustieteiden professori Yrjö Engeström Maarit Tastulan vieraina. Engeströmit ovat kapinallisia kahdessa sukupolvessa.1960-luvulla Jyrin isä Yrjö Engeström vastusti ajan autoritääristä koulumaailmaa. Yrjö Engeström sanoo, että Jyrin kotikoulu on tavallaan sukua Summerhill-kasvatukselle. – Isä ymmärtää väärin tahallaan, koska pointtihan on juuri siinä, että meillä opetus ei tapahdu kotona, vaan ympäröivässä maailmassa, jossa lapset itse toimivat aktiivisesti ja oma-aloitteisesti.

Opetushallituksen opetusneuvos Ulla Laine kertoo Turun Sanomien haastattelussa, että Opetushallituksen ohjetta, jonka mukaan kunnan ei tarvitse antaa kotiopetuksessa olevalle maksutonta oppimateriaalia, ei olla muuttamassa. Suomen kotiopettajat toteaa, että tämä linjaus on Suomen perustuslain 16 §:n vastainen.

Käsitys, että kunnat voivat antaa tai olla antamatta oppimateriaaleja, saattaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan sekä kunnan sisällä, että laajemmin alueellisesti. Kuntien on kuitenkin perustettava päätöksensä lakiin, esimerkiksi perustuslain 16 §:ään ja perusopetuslain 31 §:ään ja annettava oppimateriaali kaikille oppivelvollisille. Myös Opetushallituksen ohjeen tulisi olla lain mukainen. 

Kotiopetuksessa on Tilastokeskukseen mukaan 378 lasta, kertoo Turun Sanomat 23.9.2018. Suomen kotiopettajat arvioi, että oikea luku on lähempänä viittä sataa. Tilastokeskuksen arvio perustuu koulujen antamiin tietoihin. Toisinaan koulut merkitsevät kotiopetuksessa olevat lapset koulussa kirjoilla oleviksi. Suurimman "kotiopetusryhmän" muodostavat huostaanotetut oppivelvolliset, jotka eivät saa peruskouluopetusta. Heitä on noin 1500 lasta. 

Lastensuojelu Turussa ansaitsee kiitoksen avoimesta ja puolueettomasta toiminnasta lastensuojeluasiassa. Äiti oli ottanut yhteyttä Suomen kotiopettajiin oltuaan sitä ennen tuloksetta yhteydessä muun muassa Opetushallitukseen ja opetus- ja kulttuuriministeriöön. Alakouluikäiselle lapselle oli tehty tuen päätös lähikouluun. Koulu oli kuitenkin toiminut vastoin virallista tukipäätöstä ja tehnyt epävirallisen päätöksen siirtää lapsi toiseen kouluun, mihin päätökseen äitiä painostettiin lastensuojelulla uhkaamalla.

Lastensuojelutarpeen arvioimiseksi järjestettiin neljä tapaamista, joihin kaikkiin osallistuimme äidin tukena. Olimme yhteydessä myös aluehallintovirastoon, jonka lakimies totesi koulun epävirallisen päätöksen olevan vailla vaikutusta.

Kolmannessa tapaamisessa perheen kotona sosiaalityöntekijät totesivat, että he rikkoisivat lakia vastaan, jos aloittaisivat asiakkuuden. Virastossa pidettyyn viimeiseen tapaamiseen oli kutsuttu myös koulun edustajat. Tukitoimet oli nyt saatu käyntiin lähikoulussa eikä koulun siirrosta enää ollut puhetta. Sosiaalityöntekijät totesivat painokkaasti, että lastensuojelun tukitoimille ei ole tarvetta. Aluehallintoviraston lakimies kehotti olemaan tarvittaessa uudelleen yhteydessä, jos epäselvyydet jatkuvat.

Äiti otti yhteyttä Suomen kotiopettajiin, kun opetusvirastosta oli annettu väärää tietoa kotiopetuksesta.

Suomen kotiopettajien tavoite on, että jokainen, joka haluaa kotiopettaa saisi siihen mahdollisuuden. Voimavarojemme mukaan edistämme ja tuemme kotiopetuksen vapautta ja rohkaisemme perheitä, jotka ovat valinneet kotiopetuksen lastensa parhaaksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätös 2017:176 asettuu outoon valoon, kun oikeuden asiakirjoista käy ilmi, että kunnan tekemä päätös kotiopetuksesta on lainvastainen. Kunta oli tehnyt päätöksen lapsen kotiopetukseen siirtämisestä vaikka kunnalla ei ole asiassa toimivaltaa. Huoltaja oli tapauksessa toiminut lain mukaisesti ja ilmoittanut perheen päätöksestä aloittaa kotiopetus.

Salon kaupungin va. opetuksen tukipalveluiden esimies Inkeri Kurppa kertoi Suomen kotiopettajille, että hän on tietoinen tekemänsä päätöksen lainvastaisuudesta ja siitä, että hän ei myöskään ole toimivaltainen viranomainen sopimaan oppivelvollisen edistymisen valvonnasta. Näistä päätöksen puutteista ei ollut kerrottu äidille, joka oikeutetusti kokee oikeuksiaan loukatun, mutta ei saa oikeutta. Äiti ei vastusta tuomioistuimen myöntämää lupaa lapsen tutkimiseen.

Inkeri Kurppa epäili, onko ylipäätään tarpeen kunnan tehdä kotiopetuksesta muodollista, kirjallista päätöstä. Korkein hallinto-oikeus on toistuvasti edellyttänyt, että yksittäisen kotiopetuksessa olevan oppivelvollisen oikeuksista tehdään toimivaltaisen viranomaisen antama hallintopäätös muutoksenhakuohjeineen. Päätös pitää perustella. Kunnan tulee uskottavasti esittää, millä tavalla oikeuksien rajoittaminen